Varmasti meistä jokainen on jossain vaiheessa katsonut taakseen ja miettinyt valintoja, joita on tehnyt elämässään, ja varmasti jokaisella on aika ajoittain käynyt mielessä kysymys; mitä jos..? Mitä jos olisin valinnut toisin? Mitä jos olisin tarttunut siihen harvinaislaatuiseen mahdollisuuteen, jota minulle tarjottiin? Mitä jos en olisi koskaan tutustunut siihen ihmiseen, joka otti paikkansa minun elämästäni? Mitä jos olisin ollut rohkeampi ja kokeillut asioita, jotka olivat joskus mahdollisia?

Niin, valintoja. Valintoja valintojen perään, ne hyvin pitkälti määrittävät missä olemme nyt, missä olemme huomenna, missä vuoden päästä ja niin edelleen. Eikö ole mahtavaa, että sinä itse voit vaikuttaa elämääsi ja mihin suuntaan se etenee. Toki elämässä sattuu yllätyksiä ja sattumuksia, joita ei ole suunniteltu tai joihin ei voi varautua, uskon myös, että kohtalolla on näppinsä pelissä. Mutta, voisi melkeinpä sanoa, että olet itse oman elämäsi seppä. Eikö tunnu mahtavalta ja toisaalta myös inhottavalta, että et voi syyttää ketään muuta kuin itseäsi siitä millaista elämäsi on? Vain itse voi ottaa ja kantaa vastuun valinnoista joita on tehnyt.

Itse olen viime aikoina joutunut tekemään isohkoja valintoja. En vielä tiedä oliko valinnat kannattavia, aika näyttää mihin ne johdattavat. Mutta tällä hetkellä tuntuu mahtavalta!