Miten usein olenkaan voivotellut ja miettinyt miten "huonosti" joku asia onkaan ja rypenyt itsesäälissä, liian useasti. Enkä takuulla ole ainoa? Mikä siinä on kun ihminen pysähtyy vastoinkäymisen kohdalla useimmiten vaan rypemään huonossa olossa eikä tajua mitä voisi tehdä asian parantamiseksi. Olen hiljattain oppinut miten käsitellä vaikeita/epämukavia asioita, henkilökohtaisesti en pidä siitä olotilasta mikä tulee itsesäälistä ja murehtimisesta ja pyrin siitä eroon mahdollisimman nopeasti.

Ensiksi täytyy tehdä tilannekatsaus ja hahmottaa tilannetta. Miettiä mistä tyytymättömyyden ja pahan olon tunne johtaa. Mitkä ovat sellaisia asioita,joihin voin itse toimillani vaikuttaa että olotila paranisi. Täytyy myös miettiä ja hyväksyä asiat, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Toiseksi, toimintaa. Ei riitä, että pelkästään on tiedostanut tilanteen ja mitä pitäisi tehdä. Ajatuksista toimeksi. Tämä ei ole niin helppoa miltä kuullostaa, mutta askel kerrallaan pääsee eteenpäin sen sijaan että jäisi paikoilleen makamaan.

Harmittaa nähdä ympärillä ihmisiä, jotka ovat nimenomaan jumiutuneet vaiheeseen, jossa itsesääli, pettymys ja ajatus siitä, ettei voi vaikuttaa tilanteeseen ovat ottaneet vallan. Ihmisen täytyy - ja ihminen voi oppia, kehittyä ja kasvaa jatkuvasti. Elämänhallinta paranee jos on tietoinen itsestään, mahdollisuuksistaan, selviää vastoinkäymisistä, oppii virheistä ja pohtii tietoisesti omaa toimintaansa.

Nyt kaikki, jotka olette jumiutuneet asiassa jos toisessa, ei muuta kuin itteää niskasta kiinni! Itse voit pysähtyä, mutta elämä ja aika kuluu koko ajan, se helposti voi lipua ohitse.